MIKÄ ON YHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN 1503-MENETTELY?
1503-menettely on maailmanlaajuinen mekanismi. Sitä sovelletaan kaikkiin maailman maihin. 1503-menettely on nimetty sen perustaneen YK:n ihmisoikeuskomitean päätöslausuman mukaan. Käsittelyn mahdollistaa kaksi YK:n elintä (Ihmisoikeuksien suojelun ja edistämisen alikomissio ja Ihmisoikeuskomissio). Nämä kaksi tutkivat valitukset, joista on havaittavissa johdonmukaisia toimintakaavoja törkeistä ja luotettavasti näytetyistä ihmisoikeusloukkauksista kohteinaan yksilöt tai valtiovallasta riippumattomat järjestöt (NGO).
Johdonmukainen toimintatapa
Näyttääkseen todeksi toimintatavan johdonmukaisuuden tulisi voida esittää merkittävä määrä tietoa ihmisoikeusloukkauksista eri henkilöitä vastaan. Aiemmin Ihmisoikeuskomissio on päättänyt vain kuudessa (6) tai seitsemässä (7) tapauksessa, joissa henkilöitä on pidetty arestissa pitkään, että toiminnassa oli johdonmukaisuutta havaittavissa.
Törkeät loukkaukset
Törkeät loukkaukset ovat erittäin vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Niihin kuuluvat kidutus, kaapattujen henkilöiden katoamiset, teloitukset ilman oikeusprosessia, mielivaltaiset tai summittaiset teloitukset (esimerkiksi kuolemantuomio puolueellisen oikeudenkäynnin jälkeen), laajasti käytetty mielivaltainen vangitseminen tai pidättäminen pitemmäksi aikaa ilman nostettua syytettä tai tulevaa oikeudenkäyntiä sekä laajalti käytetty maasta poistumisen oikeuden kieltäminen.
Luotettavasti näytetyt loukkaukset
Väitteet loukkauksista tulee näyttää toteen luotettavasti, mikä tarkoittaa uskottavan todistusaineiston esittämistä. Maailmanlaajuisen ihmisoikeusjulistuksen takaaman minkä tahansa ihmisoikeuden loukkaus voidaan tutkia tässä menettelyssä.
Menettelyn pääpiirteet ja käytettävyys
Tällä menettelyllä on kaksi piirrettä. Se tutkii ihmisoikeustilanteen määrätyssä maassa ja on luottamuksellinen.
1 Maan "ihmisoikeustilanteen" tutkiminen
Tällä menettelyllä tutkitaan ihmisoikeustilannetta eri maissa. Yksittäistapauksia ei tutkita menettelyllä. Kun suuri joukko yksilövalituksia tulee vastaanotetuksi ja ne yhdessä ilmentävät toimintatavaksi kehittynyttä törkeää ja luotettavasti osoitettavaa ihmisoikeuksien loukkaamista, YK voi päättää ottaa tutkintaansa maan tilanteen. Menettely on käyttökelpoinen, jos on näyttää merkittävä määrä loukkauksia eri henkilöitä vastaan tai vakava loukkaus yhtä henkilöä vastaan ja toivotaan huomiota tuon maan yleiselle ihmisoikeustilanteelle yksilötapauksen asemesta, koska:
• Ajatellaan, että YK:n tulee keskittyä tutkimaan maassa vallitsevia rakenteellisia ongelmia mieluummin kuin yksittäistapausta.
• Loukkauksen uhri haluaa YK:n tutkivan maansa tilanteen mieluummin kuin yksityiskohtia siitä, mitä hänelle itselleen tapahtui.
Tämä menettely ei ole käyttökelpoinen, jos sinä, tai edustamasi henkilö, olet ollut ihmisoikeusloukkauksen uhri ja haluat kansainvälisen koneiston tutkivan tapauksen. Jos tarvitset sellaista koneistoa, 1503-menettely ei ole sinua varten.
2 Luottamuksellisuus
Ensivaiheissaan 1503-menettely on luottamuksellinen. Siihen kuuluu kirjelmöinti YK:n ja tutkittavan valtion välillä, kirjelmät eivät ole julkisia. Yksilöt tai vapaat järjestöt (NGO), jotka jättävät valituksia, eivät saa tietoa mistään toimenpiteestä valitusasiassaan. Ainoa tieto, jonka he tai ne saavat YK:lta, on tavallisesti vahvistuskirje valituksen saapumisesta perille.
1503-menettelyn luottamuksellisuuden luonteella on kaksi seurausta :
• Yksilövalitusten joukon tultua YK:n tutkintaan tässä menettelyssä, vastaajana oleva valtio voi väittää, että noita yksilövalituksia ei saisi tutkia muissa menettelyissä samaan aikaan. Siksi, jos jätät valituksen tai joukon valituksia tässä menettelyssä ja sitten yrität tarjota niitä käsittelyyn muissa menettelyissä (kuten Erikoisraportoija "Special Rapporteur"), vastaajavaltio voi protestoida ja pyytää noita menettelyjä hylkäämään valituksesi.
• YK:n tutkiessa valtion toimintaa tässä menettelyssä mitään yksityiskohtia ei julkaista ennen tutkinnan loppuvaiheita. Lyhin tutkinnan valmistumisen aika on yksi (1) vuosi siitä, kun YK sai tietää tapauksesta ensi kerran. Sen vuoksi YK ei julkista mitään aloittamastaan tutkinnasta ainakaan vuoteen.
Tämä menettely ei ole käyttökelpoinen, jos aiot lähettää valituksesi useisiin eri käsittelyihin tai jos päätavoitteesi on saada julkisuutta valituksellesi, koskapa vain pieni määrä käsittelyjen tuloksia saatetaan julkisiksi lopultakaan. Nämä seikat huomioiden 1503-menettely ei ehkä ole sopiva sinulle.
© Families Link International, kaikki oikeudet varattu, 2006 - 2010